Easter bliss

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kortti- inspis


Tässäkin on itse tehty tausta. Ajatus lähti siitä, että viime aikoina olen blogeissa törmännyt valkoisella embossattuihin taustoihin. Uskomattoman kauniita. No tilasin sekä valkoista mustetta, että valkoista kohojauhetta, josko itsekin sais aikaiseksi tehtyä niillä jotain. Tuli sitten myöhemmin mieleen, että olishan voinu mustaaki ostaa. Sitä miettiessä välähti, että mullahan on kirkasta jauhetta!

No sitä sit testimään. Mielessä musta-valkoinen kortti. Tämä leima on yksi ensimmäisistäni. Ostettu Finnstamperista. Perhoset leimattu ensin mustalla ja päälle versamarkilla, johon ripottelin sitä kirkasta embossausjauhetta. Paperista tuli ihan kaunis, perhosia olisin vain voinut leimata tiuhempaankin. Siinä paikassa tästä ei siis korttia syntynyt, vaan mieleen tuli yksi toinen juttu, josta tuli sitten se musta-valkoinen (ainakin melkein ;)), mutta sen esittelen vähän myöhemmin, ettei saaja näe ennen aikojaan.

Tämän kortin leima on (jälleen) leimattu kaverilta. En tiedä kenen on. Väritykset viimeaikaiseen tapaan Inktenseillä. Vähä pitää harjoitella niilläki ;). Koska kuvasta tuli niin ruskea, levittelin hieman ruskeaa mustetta myös tuon tausta reunoihin, jotta sopii paremmin kuvan kanssa yhteen.

1 kommentti: