Easter bliss

torstai 28. kesäkuuta 2012



Hempukan blogissa on korttikeräys Seinäjoen Keskussairaalan keskosvauvoille. Kuvaa klikkaamalla pääset postaukseen ja saat lisätietoja. Vielä on aikaa tehdä kortti hyvän asian puolesta!
 Itsekin päätin osallistua, mutta on tällä hetkellä vähän hidasta tämä korttien teko. Nyt yksi valmiina ja neljään korttiin on kaikkiin tehtynä jo jotain, mutta valmiina eivät ole vielä ollenkaan.


Ylläriii! LOTVin norsu on päässyt tähän korttiin kuplia tekemään. Todella pikainen kokoaminen. Kuvan ehdin värittää edellisenä iltana ja kokosin sitten seuraavana päivänä flunssapotilaan ollessa päikkäreillä ja isomman neidin ollessa naapurissa hoitamassa kissanpentuja. Ah, ihana hiljaisuus ;).
Tämä kortti käy mielestäni tytölle ja pojalle, ainakin värien puolesta. Olen noita kortteja yritänyt tehdä niin, että olisi aina tyttö- ja poikaversiot. Tekstiä en osaa oikein kortteihin liittää, kun en tiedä missä tilanteissa kortteja osastolla annetaan. Paitsi kilojuhlia ainakin vissiin vietetään, joten ajatus onkin yhdestä parista tehdä 1KG- kortit :).
Niitä esille sitten, kunhan valmiiksi saan.

Aurinkoisempia päiviä kaikille!


keskiviikko 27. kesäkuuta 2012


Ooon tainnu ihan seota näihin LOTVin leimoihin :D.
Yhtä uutukaista käytetty tässä erään nuorenmiehen synttärikortissa.
Väritykset Inktenseillä.
Koristeiksi pari nappia ja nyöriä.

On käyty vähän lomailemassa ja pihalla ollut ihan mukiin menevät kelit. Ei siis ole hirveesti sisällä tullu istuttua. Kortteja pitäis jonki verran tehdä, mutta ei vaan huvita hyvillä keleillä sisällä kykkiä :D. Nyt olis alkuviikon voinu vaikka teheräki, mutta nuorin onkin sitten flunssassa ja kovasti syliä vailla. Ei siis tehdä kortteja tälläkään hetkellä. Nooh, eiköhän siihenkin löyry aikaa, edes vähän kerrallaan.


tiistai 26. kesäkuuta 2012

Hääparille


Tilauksesta tehty kortti.
Hääkortteja ei oo taas viime aikoina tullut tehtyä, vähä piti miettiä millasen tekisin. Ystävältä leimailin iki ihania LOTV:n hääpareja aiemmin keväällä ja nyt ne pääsi käyttöön <3. Väritykset copiceilla ja parilla promarkerilla.

Taustan leimailin Pennyn sydänoksalla. Väreinä käytin Distressin Spun sugaria ja Worn lipstickiä. Osaan oksia suihkin leimavärin päälle vettä ennen leimausta, osan leimasin ihan suoraa. Ja monessa oksassa käytin molempia värejä samalla kertaa. Osan leimailin ihan yksivärisenä.

Yläkulman pienet ruusut tein itse, kirsikankukat (vai mitä ovatkaan) on valmiita. Vähän vain lisäsin kimalletta niihin. Myös leimakuvassa on morsiamen otsan kukissa ja kukkakimpussa on kimalletta.

Aika yksinkertaisilla aineksilla taas mennään, mutta lopputulos oli ainakin omasta mielestä söötti :).

maanantai 11. kesäkuuta 2012


Tilattuna valmistujaiskorttina syntyi tällä kertaa tälläinen. Leimana Wiff of joyn tanssiva tyttönen. Kuvan värittelin Inktenseillä. Kuviolliset paperit Magnolian. Suorastaan rakastan tuota taustan kukallisa paperia. Harmi, kun olen sen jo käyttänyt melkein kokonaan, enkä tiedä saako sitä enää lisää :(.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Onnea vielä siskontytölle!


Vanhimman siskoni keskimmäinen sai tänä keväänä valkolakin ja meiltä tein hänelle tälläisen kortin. Tekeminen jäi vähän viime tippaan ja lopputuloksesta tuntuukin puuttuvan jotain, en vaan keksinyt mitä.
Magnolian tytsin väritin Inktenseillä. Taustalla poikittain oleva paperi ja perhospapri on Magnolian ja raitainen ja pilkullinen saman paprin eri puolet. Sen nimeä tai tekijää en muista. Tekstileima on Nea-Idean ja leimattu Archival Inkillä. Tulee kyllä tosi selvää jälkeä :).

Olen tähän asti käyttänyt korttipohjana kokoa 13,5x13,5. Olen tilannut ne yleensä yhdestä nettikaupasta. Nyt tarvitsin valkoisia lisää, enkä ehtinyt enää tilailla. Niinpä hain lähimmästä askartelukaupasta. Siellä ei sitten ollutkaan pakettina kirjekuoria ja korttipohjia tuossa koossa, vaan tämäkin kortti on tehty isommalle, n. 14,5x14,5 korttipohjalle. Vaikkei koossa ole tuon enempää eroa, tuntuu tuo pohja korttia tehdessä paljon suuremmalta.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille :)
(täällä olevasta vesisateesta huolimatta ;) )

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ihanat värit


Oon aivan hullaantunut vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmään! Näistä tulee vaan niin kesän kukkaset mieleen :).
Tämäkin kortti on tehty haasteeseen, mutta ajanpuutteen vuoksi  jäänyt kans postaamatta. P*skiksessa #143 oli luonnos, jota tässä on siis käytetty. Suloisen Magnolian tytsin leimailin ystävältä ja värittelin copiceilla. Tytön ympärille levittelin hieman sinistä chalksia.
Nappien tilallekoittelin monen moista koristusta, mutta sopivan värisiä ei vaan ollut. Siispä nuo sai kelvata. Nauhojenkin kanssa oli ongelmia, mutta löytyi suht sopivat nekin. Nauhoja on muka ihan hirrveeen paljon, mutta sopivia hyvin vähän :o.

Kommentit piristävät päivää ;).
ps. postauksistani löytyy myös nopeampi keino; rasti ruutuun, jos kortista tykkäät tai toinen, jos on ihan Okei :D.

Perhosia

















Tämä kortti on tehty Magnoliahaasteen #102 innoittamana. Jäi vaan postaamatta, kun tein kortin niin myöhään ja sitten piti mennä jo synttäreille. Iso perhonen on haasteen aiheena ollut harvoin käytetty stanssi. En ole montaakaan korttia tuolla Sizzixin stanssilla tehnyt, vaikka ihan kivoja sillä kumminkin tulee. Alaosaan Magnolian kukkasia väritettynä copiceilla ja uitettuna Uteessa. Lisänä toisessa reunassa "vähän" useammin käytetyllä leikkurilla perhosia ja toisessa ONNEA- sana myös aika tiuhaan käytetyllä Timpan stanssilla.

Kivaa, kun kävit kurkkaamassa :)!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Herkku


Tein tämän kortin ensin P*skiksen haasteeseen #142, jossa oli resepti: 1 kukka, 1 ympyrä ja 1 piparireuna. Kun kortti oli valmis, tajusin, että taustapaperissahan on kukkia vähän enemmän. Joten hylkäsin tämän haasteesta ja tein haastetta varten uuden. Tämän postaaminen on vaan vähän kestänyt :).

Muffinsileima on leimailtu ystävältä. Värittelin kuvan Inktenseillä ja nomparellien kohtaan laitoin kimalleliimaa. Koko hyvän päälle sulattelin kaksi tai kolme (en enää muista :D) kerrosta läpinäkyvää Uteeta.
Kukkasen osat on leikattu huovasta ja neulalla ja langalla kursittu yhteen. Ympyrän osaa toimittaa nappi. Lyhyt piparireuna löytyy yhdestä taustapaperista.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

P*skis #144


Olis taas kasa kortteja tänne laitettavaksi, mutta en oo ehtiny juuri koneelle viime päivinä istahtaa. Käväisin muutaman viikon töissä ja kotona on tehty makkariin remonttia ja ylioppilaille ja valmistuneille on pitäny väkertää kortteja :). Ja tietysti lasten kanssa on tullut vietettyä aikaa toisella lailla, kun on itse ollut ison osan päivästä poissa kotoa.

P*skikseen osallistun tällä kertaa tämmösellä. Embossasin tekstin kullalla, mutta jokin ei onnistunut, koska teksti jäi jotenkin röpelöiseksi. Eikä lisäkuumentaminenkaan auttanut. Kiekurat leimasin ja päälle laitoin osaan kohtia liimaa ja turkoosia hilettä. Ison ruusun ja pienet siniset ruusut tein, lisäksi valmiita nupuja ja heteitä. Nii ja lyyratarra :).

Tällästä tällä kertaa :).