Easter bliss

lauantai 22. lokakuuta 2011

Synttärii

Eilen oltiin miehen kummitytön synttäreillä. Jo 8 vuotta täyttänyt neiti sai tälläisen kortin


Käytin Some Odd Girlin (images by Kristy Dalman) digileimaa. Väritykset intenseillä ja levitys vesisäiliösiveltimellä. 
 Kuva on hieman huono, piti niin kiireessä ottaa ja valaistuski oli huono.


keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Yhtä juhlaa taas tämä elämä :)

Sisko- rakas täytti jälleen 25 ja koska kakkuaki oli tarjolla, nii pitihän sitä ny jotain viedäki. Emalisen muumimukin lisäksi, ylläri ylläri, sai mun tekemän kortin ;). (lahjaan piti kuulua vähä muutaki, mut osa katos mystisesti täs parin päivän aikana pöydän kulmalta. Pääsyylliseksi epäilen tota meidän 3veetä, mut todennäköisesti tulen löytämään kyseisen jutun omilta jäljiltäni ;D. Loput lahjasta toimitetaan siis jälkijunassa :))

Vihreetä prinsessaa pukkaa. Tähän korttiin pääsi siis eka niistä aiemmin esittelemistäni värityksistä. Prinsessa esiintyy tällä kertaa poskipunalla ja hileillä koristetuna :). Tää on mielestäni tosi onnistunu, tai ainaki se miellyttää omaa silmää, erityisesti noiden hiusten kohdalta. Muuten oli kasatessa ajatukset hieman hukassa, tai ainaki kortti tuntui tekemisen aikana muuttavan pariinkin otteeseen muotoaan. Melko nopeasti kokosin, joten kai se tuloskin on sitten sen mukainen. Kukkia olisin tähän vielä halunnu, mut vaikka kuinka koitin sovitella, ne vaan ei istunu tohon niin ku oisin halunnu. Jätin siis pois.



Täs näkyy, kuinka Tilda on kohotettu tarrapaloilla.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ekat synttärit

Kaverin pieni poika saa tänäviikonloppuna viettää ensimmäisiä synttäreitään. Kävimmä toisen kaverin kera päiväkaffiilla ja samalla vien pienelle sankarille lahajan. Tälläisen kortin väsäsin siihen kylkeen.


Pitkästä aikaa tuli käytettyä Whipper snapperin leimaa. Ja väritykset uusilla copiceilla pääasias :)). Reunat vedin musteella. Nyt olis himo saada lisää noita copiceja. Maltoin ostaa ihan perusvärejä vasta, kuitenkin niin, että pystyy varjostuksia tekemään. Noi kun ei mitään halpoja oo kumminkaa. No, jos pikkuhiljaa....
Leimakuvaan ja tohon ykköseen suihkautin päälle glimmermistiä. Kirjaimet tein jollain sizzixin stanssilla, en muista minkä niminen se on. Enkä oo muuten pitkään aikaan laittanu papruja tolla tavalla. Piristävää :).



Ja lähikuvaa. Täs näkyy paremmin toi kimallus.