Easter bliss

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Vihdoinkin niitä housuja!

Innostuin siis tekemään tytölle housuja ja aplikiomaan niihin kuvia. Monet blogit ovat jo pitemmän aikaa innostaneet kokeilemaan aplikointia, niissä kun on niin hienoja juttuja! 



 








Ensimmäisenä valmistui bambi-housut. Bambi on Ottobresta, olisko ollu 1/2008? Sitten kissa ja vielä kruunu. Nämä ovat molemmat itse piirtämiäni. Tuon kruunun laitto peppuun ei ehkä ollut niin hyvä idea, tyttö kun saa naksut siitä ettei näe kuvaa :D. Äiti taitaa jatkossa tyytä laittamaan niitä kuvia vain etupuolelle, josko säästyttäis aamukiukuttelulta ;).

Omien housujen lisäksi valmisui ystävän pienelle pojalle omat housut



Kyllä meinas olla tuon kuvan kanssa tekemistä, kun oli niin pieni ja paljon pieniä juttuja ommeltavana. Ehkäpä siitä ihan kelvollinen tuli kumminkin. En ehtinyt käydä kirjastossa penkomassa uudempia kaavoja, joten tein housut jostain vanhasta Muoti Muksu-lehdestä. Olivat melko leveät ja näyttivät tooodella isoiltakin, vaikka tein 62cm kaavalla. No ainakaan ne ei kiristä vauvalla ja iso on aina parempi kuin pieni, kun vauva kumminkin kasvaa :). Toivoa kumminkin sopii, että jossain vaiheessa edes kävisivät päällä. Omasta mielestä kun olivat loppuviimein aika ihanat.

Teinhän vielä mukaan kortinkin.



Ostin taannoin Seinäjone käsityömessuilta musteenlevittimen ja nyt sitä kokeilin. Ihan kiva tausta tuli, vaikka kyllä se taitaa vielä vähän harjoitusta vaatia. Jotku kohdat kun tulivat aika tummalla. Kuvaksi leimasin siniselle kartongille valkoisella musteella vauvan jalat. Anteeksi kuvien heikko laatu, illalla kun on otettu :(.

Siivoilin eilen tuota huonetta, missä askarelen ja ompelen. Melkoisesti olis sellaisia projekteja, mihin olen tarvikkeet hommannut, mutta siihen se onkin sitten jäänyt. Ja koko ajan sellasia tulee lisää. Pitäis vissiin luvata ittelleen, että ennen ei mitään uutta osteta, ennen kuin vanhat on toteutettu :). Katoaan kuinka pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti