Easter bliss

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Silppuhaaste 2

 
Viime tingassa sain osallistuttua Koukussa Kortteihin- sivustolla Silppuhaasteeseen. Kortti kyllä valmistui jo viikolla, mutta kuvaaminen meinas kokonaan jäädä.
 
Luonnoksen mukaan silppulaatikkoa tuhottu tällä kertaa. Korttipohja ei ole silpusta, muut sieltä kaivettu. Vaaleanpunaisten neliöiden reunat mustetettu ruskealla ja niissä on joko kukka timantilla tai pelkkä timantti. Osassa ruskeita neliöitä on valmiiksi valkoinen kuviointi ja loppuihin leimailin valkoisella samaa kiekuraleimaa vähän joka kulmasta.
Lisäksi Tilda-nauhaa ja dymotettu teksti :).

Kolmas kerta toden sanoo - ainakin tällä kertaa

 
Osallistun tällä Jehkottaren haasteeseen. Kyllähän meinas tihkaasta tämän kans. Ensimmäisen kohtaloksi koitui väärään paikkaan tipahtanut leima musteineen ja toisesta unohtui yksi taitos.
 
Vaalean violetti paperi on digipaperi ja siinä on ruusukuviointi. Tummemmat leimasin itse. Ensimmäisessä kapeassa osassa on kiekuraleimasimella leimattu molemmista suunnista samalla leimalla. Tuossa isoimmassa välissä on käytetty samaa kiekuraa. Kiekurat on leimattu samalla valkoisella musteella, millä koitin mustettaa noita paperin reunojakin. Valkoiset perhoset, Onnea-sana sekä punertavan violetit perhoset on leimatu ensin versamarkilla ja päälle kohojauhetta. Perhosia löytyi valmiiksi stanssattuna, samoin tuo sydän, johon ajattelin kirjoittaa saajalle vielä onnittelut ja meidän nimet.
 
Tässä se, josta unohtui yksi taitos. Näin se ei mua haittaa, mut en viittiny sillä tähän haasteeseen osallistua.
Mulla ei oo käytössä mitään nuuttaamiseen tarkoitettua välinettä, vaan ihan viivoittimella ja vanhalla lyijytäytekynällä homma hoituu. Tähänkin olin kyllä merkannut kohdan, mistä nuutataan, mutta jäi sitten se yks viiva vetämättä.
Pilkkupaperi tässäkin digipaperi.
 
 
Lähikuvaa tosta isosta kukasta ja kiekurasta. Ovat sellaista ihanaa kiiltävää kartonkia, eikä se näkynyt kunnolla tuossa isommassa kuvassa :).
 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tyttövauvalle

 
Vauvakorttia tällä kertaa :). Tää LOTV:in vauvaleima on kyllä suloinen!
Kyllä nyt syntyy kortteja noista digipapereista. Nämäkin niitä, tällä kertaa tosin eivät samaa sarjaa, vaan yksittäisiä. Muistaakseni kaikki olleet ilmaisia.
Lisäksi siksak-nauhaa, organza-nauhaa, jossa on pieniä jalanjälkiä, kukkia ja pupun muotoinen eylet :).

maanantai 24. syyskuuta 2012

Täydellinen kesäpäivä

LOTV:in ihana leima pääsi tähän korttiin. Värittelin jälleen copiceilla. Paperit tälläkin kertaa digiversioita. Nämä oli jotain ilmaisia ja kuuluivat samaan settiin. Oli ihan pakko mahduttaa jokaista samaan korttiin ;).
Hieman nappeja koristeeksi ja teksti Dymolla.
 
Siinä se tällä kertaa. Kiva kun käyt tekeleitäni katselemassa :).

lauantai 22. syyskuuta 2012

Sammakkoprinsessa


Taas viime tingassa osallistumassa Magnoliahaasteeseen. Haasteessa #110 oli aiheena luonnos.
DT- kortit olivat ihania, mutta niitäkin enemmän tällä kertaa mua inspiroi ystäväni haasteeseen tekemä kortti :). Ainakin kakkupaperi oli sellainen liikkeelle paneva voima :D. Mulla kun ei kakku paperia ole, käytin Nellie Snellen stanssia. Kuvan stanssasin sarjaan kuuluvalla ympyrällä. Kulman roosa helmiäiskartonki näytti tylsältä tässä kortissa suorilla reunoilla. Leikkasin siis X-cutin reunaleikkurilla tuon palan kahdelta reunalta. Kulmaakin yritin erikseen. Eihän se niin hyvin tullu, ku olis voinu erillisellä kulmaleikkurilla tulla, mut kelpaa mulle :).
 Yläosan kolme perhosta muodostuvat kahdesta osasta. Leikkasin ensin samasta kartongista, kuin ton kulman, kolme perhosta semmosella pienellä "merkittömällä" leikkurilla. Koska perhoset ei mun mielestä erottunu tarpeeksi taustasta, ajattelin laittaa niihin vielä timantteja. Kun ettin näitä timantteja, löysinkin nuo valkoiset laserleikatut perhoset. Iskin siis sittenkin ne niiden vaaleanpunaisten päälle. Tästä kuvasta sitä ei oikein hyvin näe ja kaiken lisäksi salaman ansiosta ne alimmaiset perhoset säihkyy tualta valkoisten alta :D.

Kuvan oon leimannut toiselta ystävältä :). Värittelin copiceilla. Siivissä on vain reunoilla blenderillä vaalennettua vihreää ja keltaista. Ja kuvassa näyttävät sinisiltä siksi, kun peitin ne vielä kokonaan hileellä :).
Sammakkopaperi on Magnolian.

Niin, munhan piti istua tähän askartelupöydän ääreen kirjoittamaan tänne blogiin, tällä koneella kun oli tieto, mitä tarvin edellisessä postauksessa. Mutta ensin syntyikin tämä kortti :D.

Flowers



Jos tällä kertaa yrittäisin onnistuneesti osallistua Lili´s little fairies-haasteeseen. Aiheena tällä kertaa flower power. Niin no, onhan tuas kukkia, mut onko tarpeeksi, en tiärä. Ekaa kertaa koitin leimakuvan "pukemista". Tai tällä kertaa "puin" nua ilmapallot. Jotenkin omaan silmään tuli ainakin kivan näkönen :). Varjostuksia tein vähän copiceilla palloihin ja nallen väritin niillä kokonaan. 
Taustapaperit aseteltu keväällä olleen Magnoliahaasteen mukaisesti. Tykkäsin silloinkin ja tykkään nytkin :). Valmis sydän kurkkaa kuvan takaa. Turkoosit kukat rypistelin servetistä. Niiden reunoihin laitoin vähän turkoosia mustetta, jotta kukat olis enemmän sen väriset. Servetissä kun kumminkin ne päällimäiset osat oli vaan värjätty ja muut valkoisia. Muutama ruusu kaveriksi ja kulmiin helmiä :).
Paperit on digipapereita. Kuuluvat Dennis Graphic Designin settiin, jonka ostin Etsystä.

***
With this card i take part to Lili´s little fairies-challenge. The theme this time was flower power. I hope here is enough flowers in my card :). For the fist time, I tried to "dress" stamped image. In this case, I dressed the balloons :). I like the result! The picture I coloured whit copics. Those turqouise flowers I made from napkin :).
Papers are digi papers designed by Dennis Graphic Design and I bought them from Etsy.

torstai 20. syyskuuta 2012

Pakko tehdä kortti!

Nyt on ollu pari päivää sellainen fiilis, että olis pakko saada näperrellä! Päivisin ei vaan oo ollu aikaa ja iltaisin on ollu niin väsyksis, ettei oo jaksanu. Mutta nytpä jaksoin!
Päätin ottaa osaa Lili´s little fairies- haasteblogin haasteeseen. Aiheena tällä kertaa koriste bingo.
 
I decided to take part in Lili´s little fairies challenge. This time theme was Embellishment bingo.
 
 
 
 
Pahoittelut hiukan huonosta kuvasta. Oli pakko käytää salamaa, kun näin myöhään kuvasin.
Bingorivini oli helmiä-pitsiä-hilettä. Helmiä perhosissa ja alaosan nauhassa (näyttä muuten näin kuvasta tooosi vinolta toi "helminauhani"). Pitsiä menee halki kortin ja hilettä löytyy keijun siivistä ja perhosten siivistä. Kuvan värittelin copiceilla.
 
First, sorry for the little bit bad picture. I had to use lightning when I took the picture, so it isn´t so good.
I used pearls-lace-glitter. There is pearls on butterflyes and down as a pearl string. Lace goes over the card and there is glitter on fairys wings and both butterflyes wings. I coloured the picture with copics.

EDIT:
En sitte kattonu sen vertaa, ettei tohon pystyny enää osallistua. No, tulipahan tehtyä kortti :D

tiistai 18. syyskuuta 2012

Rannekoruja


Tässä olisi pitkästä aikaa koruja :). Näiden tekemiseen meikä tarvii rauhallisen hetken, jota harvoin lasten kanssa on. Tämä kun toimii samalla vähän hermolepona :D.

Nämä korut meni samaan osoitteeseen, mutta eri henkilöille. Ensimmäisen sai ystäväni syntymäpäivänsä kunniaksi ja alemman hänen tyttärensä jo kesällä olleiden synttärien johdosta.

Noita ylempiä on nyt tullut tehtyä itselle, siskolleni ja nyt tämä. Noissa on mukava pähkäillä erilaisia yhdistelmiä, jotka sopisivat kumminkin jotenkin yhteen, mutta olisivat kumminkin jotenkin erilaisia. Ja alemmasta halusin tehdä tyttömäisen suloisen, koska saaja on pieni tokaluokkalainen ja hän tykkää kaikesta pinkistä :). Tästä tulikin mun mielestä ihana! Voisin pitää ihan itteki :)).

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pitkästä aikaa kirjarasia


Ystäväni täytti pyöreitä ja lahjan mukana annoin hänelle tämän kirjarasian. Aika harvoin tulee tehtyä ruskean sävyisiä kortteja, mutta koska ystäväni pitää siitä väristä, päätin yrittää.
Ruskeiden papereiden puutteessa tein tuon taustapaperin itse. Reunoihin laitoin musteenlevittimellä Versafinen ruskeaa, mikä ei ole vesiliukoista. Sitten laitoin suoraan mustetyynystä Distressin Old paper- sävyä ja suihkuttelin paperin ihan märäksi. Sitten puhaltelin paperin kuivaksi. Tuon taustan tekstileiman embossasin Distressin kohojauheella. Sehän on vähän raemaista, joten teksti jäi karheaksi. Muutama kiekura ja kukka vielä leimattu lisäksi.

Mankun tytön takana olevan vaaleanruskean helmiäiskartongin reunoihin leimailin valkoisella kiekuroita. Käytin samaa leimaa ympäriinsä, mutta leimalin sitä vähän eripäin eri kohtiin.
Lisäksi vielä mankun ruskeasta helmiäiskartongista stanssattu pilvireuna, pitsiä,  puolihelmiä, erilaisia kukkasia, vähän heteitä ja ja nuo kukkien takaa vähän pilkottavat ruskeat jutut on tehty yhdellä reunaleikkurilla. Multa kun puuttuu stansseista noita kiekurajuttuja, niin pitää vähän soveltaa :). Vielä ympyräleimalla onnentoivotukset.
Kirjan sulkemista varten laiton melko leveän valkoisen organzanauhan.


Tästä kuvasta näkyy paremmin etukannen kerroksellisuus.

Takakansi ja kirjan pääty on tehty ruskeasta helmiäiskartongista, jonka kohokuvioin. Takakannen sizzixin levyllä ja pääty cuttiksen kapealla kohokuvointikansiolla. Molempien reunaan sivelty valkoista mustetta.


Tässä vielä rasia sisältä. Koukeroleima sama, kuin millä leimailin etukannessa olevan vaaleanruskean helmiäiskartongin reunan. Pitsireunat leikelty X-cutin reunaleikkurilla.
Koko kirja on sisältä ja ulkoa valkoisien osien reunoilta mustetettu Distressin Old Paper- sävyllä.

Tämä taisi olla toinen tälläinen rasia, minkä olen tehnyt ja edellisestäkin on varmaan kohta pari vuotta. Sitä keskittyy monesti tekemään aina niitä peruskortteja ja unohtaa kaikki tämmöset kivat jutut :).


lauantai 15. syyskuuta 2012

Magnoliahaaste #109 - One layer



 
Magnoliahaasteessa oli tällä kertaa aiheena One layer- eli vain yksi kerros. Kortti onkin leimattu suoraan korttipohjalle.
Mä vähän innostuin, vaikken tieräkkään onko tämä mun juttu :D. Nämä kuuset olivat valmiiksi tulleista mielestäni onnistuneimmat.
Leimasin siis mustalla mankun kuuset ja tekstin, sekä Distressin musteella siniset mankun lumihiutaleet. Samaa sinistä sipaisin vähän kuusiinkin. Kuusien oksille liimasin lisäksi valkoista fun flockia eli sitä samettimaista juttua :P. Muutamaan oksaan laitoin joka kuuseen You Do:n samantapaista ainetta, mutta siinä on hileitä mukana.
 
Tämä lyhtykortti syntyi ensimmäisenä näistä korteista. Lyhtyleima on tullut joskus Stampclubin paketista, enkä muista oonko sitä ikinä käyttäny. Värittelyt tuotti hieman päänvaivaa. Korttipohja kun on sileä, eikä kestä juurikaan vettä ja copicit tulee läpi. Tähän käytin puuvärejä, jotka lainasin tyttäreltä. Omat tavis puuvärit kun oli hukassa.
 
No, olihan mun kumminkin pakko kokeilla niitä copicejakin... Tulihan ne läpi, mut voishan toiselle puolelle liimata jotain? Vai haittaakse läpimeni? Leimasin vaan versafinella, kun ajatus oli käyttää distressejä värittämiseen. Mulla vaan ei oo vielä olemassa siitä mitään punaista väriä. Reunat ja alaosan Inkadinkadon kiekuran leimasin Mementon punaisella Lady Bug- sävyllä.
 
 
Tähän leimailtu Mankun lumihiutaleita kahdella eri Distressin sävyllä. Muutama hiutale sai päälleen vielä hilekerroksen.
 
Omaan silmään kivoimmilta näyttää noi siniset kortit :).
 
 

perjantai 14. syyskuuta 2012

Amerikkalainen merirosvo :D

 
Olen jo pitkään halunnut toteuttaa kortin näillä kirkkailla väreillä. Niistä syntyikin tämä merirosvo-nalle. Ja väreistä ja kuvioista päätellen Amerikkalainen sellainen ;). Tai ainakin mulle tulee ekana mieleen.
Nalle on LOTV:in ihana leima. Kuvan värittelin copiceilla. Aika montaa sävyä käytin ystävältä, oma värivarasto kun oli kortin tekoaikaan toosi suppea ja vaikka onkin kasvanut sen jälkeen, ei vieläkään ole kaikkia näitä sävyjä.
Valkoiselle kartongille liimasin kaksi suikaletta punaista kartonkia. Ylös, alas ja keskelle laitoin masking-teippiä. Nallen taakse leikkasin tähden ja stanssasin kirjaimet sinisestä kartongista. Kaikkien noiden reunoihin sivelin hieman valkoista mustetta.
Koristeeksi vielä muutamat tähdet, ja valmista tuli!
Noi tähdet eivät aluksi meinanneet muuttaa meille ollenkaan. Isomman tytön kanssa käytiin paperinauhassa ja hän olisi halunnut ostaa ne omiin askarteluihinsa. No, mulla ei ollut hirveesti rahaa siinä vaiheessa ja tähdet jäi kauppaan. Mutta kun tämä kortti syntyi, se suorastaan huusi tähtiä kaverikseen. Pakkohan ne oli sitten siältä hakia :D

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pitkästä aikaa

Hei taas. Johan kerkes taas vierähtää aikaa edellisestä päivityksestä. No jos nyt sais päivitettyä tällä välin tehdyt tekeleet taas putkeen. Meinaa olla tietokoneella olo välillä hieman haastavaa. 1v. neiti kun tahtoisi ehdottomasti olla aina mukana räpläämässä :D.

 
Kukkaleiman leimailin ystävältä tällä kertaa. Mullakin on nämä kukat, mutta isompana ryhmänä. Musteenlevittimellä ruskeaa kuvan reunoille. Taustan ruskea paperi kohokuvioitu itse sizzixin levyllä.
Vaaleanruskeaan helmiäiskartonkiin embossasin kukkakuviot kaleidoscope jauheella. Lisäksi nauhaa, haaraniitti ja roikkumaan tähtikoriste.
Ruskean kartongin ja korttipohjan välissä valkoinen kartonki, jonka reunat mustetin kuvan tapaan ruskealla.
 
Tämän kortin voimalla sai ystävä elokuussa synttärionnittelut :).