Easter bliss

tiistai 31. elokuuta 2010

P*skarteluhaaste #54

Ensimmäistä kertaa aion osallistua tähän haasteeseen. Vähän kuin vahingossa eksyin sivuille ja heti tuntui mukavalta tuo haaste.

Eli haasteesta löytyy bingoruutu, jossa on värejä. Tästä piti valita yksi suora ja tehdä korttinsa suorassa olevista väreistä. Valitsin musta-pinkki-turkoosi- suoran. Tämä siksi, että tuntui mielenkiintoiselta yhdistää nämä värit ja etten olisi varmaan ikinä niitä yhdistänyt, ainakaan näin, ilman tätä haastetta.


Kuva ei todellakaan ole parhaasta päästä. Ihan äsken kännykällä otettu (kuinka ollakaan, kamerasta akku loppu). Eli valaistus ei ihan näin myöhään enää riitä.
Kuva on leimattu turkoosilla musteella, ei tosin kovin hyvin sitä erota...Lisäksi mustaa, turkoosia ja pinkkiä kartonkia sekä turkoosia nauhaa. Jostain syystä olen erittäin tykästynyt tällä hetkellä simppeleihin kortteihin. Tästäkin tuli sellainen. Jätin tekstinkin kokonaan pois, kun en tiedä minne sen olisin laittanut ja olisiko se pilannut kortin ilmeen.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Koko vuoden korttisatoa

Tuota vanhaa blogia kun selasin, niin huomasin, että on tainnut jäädä kaikki tänä vuonna tehdyt kortit julkaisematta. Taas on osa karannut maailmalle ilman, että muistin/ ehdin kuvata, mutta suurin osa taitaa olla mukana.



 Kevään aikana syntyi pari ihanaa tyttövauvaa sukuun ja tutuille. Tälläiset kortit menivät vauvamuistamisten mukana

Tässä pari ylppärikorttia, jotka keväällä syntyivät tilauksesta.
 3v. synttärikortti

Kesällä sain tilauksen häiden kutsukorteista. Tälläisiä kortteja tuli tehtyä 60kpl. Huh, oli kyllä urakka!

Kummitytön rippikortti. Tuo "rippijuhlana" lappu roikkuu nauhan päässä. Kuvauksen ajaksi laitoin tuohon kortin päälle.

Miehen kummitytölle nimpparikortti.
  Ystävä meni naimisiin loppukesästä. Yläkuvassa kortti ja kuori. Seuraavassa kortti sisältä ja viimeisessä Lähikuvaa kortin koristuksesta.

Ystävälle synttärikortti

Uusi osoite

Vaihdoin vihdoin vuodatuksesta tänne. Tässä blogissa voit katsoa mitä olen saanut askartelun ja käsitöiden puitteissa aikaiseksi. Bloggaamiseni on nykyään erittäin satunnaista, riippuen siitä, mitä olen saanut aikaiseksi ja muistanko, jaksanko niitä blogiin laittaa. Työt ja pieni lapsi vaativat aikaa reilusti, joten aikaa harrastukselle ei hirveästi jää. Mutta yritetään taas :D.

Entisen blogin osoite on http://mini.mii.vuodatus.net